Ajankohtaista

CMe Solutions saa EU-rahoitusta uuden teknologian kehittämiseen ja kansainvälistymisen vahvistamiseen

CMe Solutions Oy on saanut rahoitusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmasta, jota rahoittavat Euroopan unioni sekä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Rahoituksen turvin CMe käynnistää laajan kehityshankkeen, jonka tavoitteena on luoda uusi mittalaite polttoaineen tankkausdatan tallentamiseen ja analysointiin sekä vahvistaa yrityksen kansainvälistymisvalmiuksia.

Hanke toteutetaan vuosina 2025–2027, ja se on merkittävä askel CMe Solutionsin pitkän aikavälin kasvussa ja kilpailukyvyn vahvistamisessa.

Kehityshankkeen ensimmäisessä osassa luotava uusi mittalaiteratkaisu vastaa markkinoiden kasvavaan tarpeeseen automatisoida ja varmistaa tankkausprosessien datan laatu erityisesti vaativissa ympäristöissä.

Toisessa vaiheessa CMe selvittää kansainvälistymisen mahdollisuuksia ja vahvistaa yrityksen brändiä kansainvälistä kasvua tukevalle tasolle. Lisäksi hankkeessa kehitetään kansainväliset vaatimukset täyttävä laatujärjestelmä, joka on keskeinen edellytys globaalille kilpailulle.

Tavoitteiden toteutumista vahvistetaan rahoituksen tuella myös osallistumisella useille kansainvälisille messuille vuosien 2026 ja 2027 aikana, joissa mittalaitteen prototyyppi esitellään ensimmäistä kertaa. Osallistumiset tukevat näkyvyyden kasvua sekä kumppanuuksien rakentamista.

Hanke vahvistaa CMe Solutionsin asemaa polttoainejakelun, teollisuusautomaation ja ohjelmistoteknologian edelläkävijänä. Se luo pohjan uusille tuotteille, kansainvälisille markkinoille ja skaalautuvalle liiketoiminnalle.

Alalla tapahtuu

Yhdessä kohti tehokkaampaa tuotantoa.

CMe uudisti teollisuuden avainjärjestelmänsä – uudet käyttöliittymät tuovat älyä, tehokkuutta ja parempaa käytettävyyttä prosessien arkeen
CMe uudisti teollisuuden avainjärjestelmänsä – uudet käyttöliittymät tuovat älyä, tehokkuutta ja parempaa käytettävyyttä prosessien arkeen
CMe Solutions saa EU-rahoitusta uuden teknologian kehittämiseen ja kansainvälistymisen vahvistamiseen
CMe Solutions saa EU-rahoitusta uuden teknologian kehittämiseen ja kansainvälistymisen vahvistamiseen
CMe Solutions ja SkyFuel Solutions – yhdessä kohti turvallisempaa ja älykkäämpää tankkausteknologiaa 
CMe Solutions ja SkyFuel Solutions – yhdessä kohti turvallisempaa ja älykkäämpää tankkausteknologiaa